Siirry suoraan sisältöön

Kuka Kiira Koivunen
eli nro. 552?

Kuvaaja Kaisa Kukkonen

Kiira lyhyesti

  • Olen itsellisen äidin ainoa lapsi alunperin Espoosta, mutta asunut pitkään sekä Jyväskylässä että Tampereella. Helsinkiläinen vuodesta 2010.
  • Kävin tavallisen peruskoulun, mutta Rudolf Steiner -lukion. Opiskelin meikkaajaksi ja sen jälkeen kuva-artesaaniksi ja lopulta visuaaliseksi suunnittelijaksi (medianomi, AMK). 
  • Olen tehnyt paljon pätkätöitä mm. siivoojana, nuorisotalon ohjaajana ja pankkivirkailijana. Suurimman osan elämästäni olen ollut pienituloinen.
  • Olen saanut elämäni aikana mm. työmarkkinatukea, toimeentulotukea, opintotukea, asumistukea ja ottanut opintolainaa.
  • Aloitin yrittäjyyden opiskeluaikana osuuskunnan kautta, jota olin perustamassa. Kokoaikaisena yrittäjänä olen toiminut Mene Creative Oy:ssä vuodesta 2014. Työpäiväni koostuu graafisesta suunnittelusta ja kuvittamisesta.
  • Mielenterveyden kanssa tasapainoilua. Olen saanut apua ja ollut siinä mielessä kovin onnekas. Rakastan itsereflektointia ja mieleni työstämistä.
  • Muutan perheeni kanssa elämäni toiseen omistusasuntoon kesällä. Kotikaupunginosani on Länsi-Pasila, jossa viihdyn ja haluan kasvattaa lapseni.
  • Perheeseeni kuuluu puolisoni lisäksi yksi päiväkoti-ikäinen lapsi. Toivottavasti joskus myös jälleen koira (kuvassa lainakaveri).

Vaaliteemojen lisäksi mulle on tärkeää…

  • Tasa-arvo ja tasavertaisuus.
  • Rasismin vastustaminen.
  • Heikompien oikeuksien puolustaminen.
  • Kulttuuri, etenkin burleski, drag, kuvataiteet ja kuvitus, teatteri sekä musiikki. Rakastan musikaaleja.
  • Karaoke ja tanssiminen, mutta pääasiassa ja etenkin vain omaksi iloksi.
  • Puhuminen. Ääneni käyttäminen niiden asioiden puolesta, jotka koen tärkeiksi. Haluan, että mun ääni kuuluu niiden puolesta, jotka muuten eivät saa ääntään kuuluviin.
  • Mun lapseni kanssa leikkiminen ja touhuaminen sekä keskustelu. Vanhemmaksi ja aikuiseksi kasvaminen.
Kuvaaja Kaisa Kukkonen